top of page

Kamppailulajit 

Mitä ovat kamppailulajit?

 

Kamppailulajeilla tarkoitetaan lajeja sekä liikuntamuotoja, joissa harjoitellaan fyysistä kamppailua tai kamppailuun valmistautuakseen. Kamppailulajit ovat mainio keino kasvattaa fyysistä kuntoa, oppia uusia taitoja ja haastaa itseään henkisesti.

 

Näitä lajeja harrastetaan mm. oppimisen, kilpailemisen, itsensä puolustamisen sekä kehittämisen vuoksi. Lajit voidaan jakaa karkeasti kahtia: sellaiset joissa lyödään ja sellaiset, joissa painitaan.

Art Of Ground Gamesilla harjoitellaan

  • Brasilialaista jujutsua

  • Lukkopainia

  • Judoa

  • Painia

  • Taitoja itsensä puolustamiseksi

Kamppailua brasilialaisessa jujutsussa

Kamppailu-urheilu ja itsepuolustus?

Kamppailu-urheilulla tarkoitetaan kamppailulajien kilpailullista ja urheilullista ulottuvuutta. Eräs kamppailu-urheiluun olennaisesti liittyä seikka on, että lajeista löytyvien sääntöjä puitteissa kilpaillaan paremmuudesta. Kilpailuun liittyy sääntöjen lisäksi usein virallisissa kisoissa tuomari tai useita tuomareita. Kamppailla voi aseen kanssa tai ilman. Art of Ground Games on keskittynyt jälkimmäisiin kamppailun muotoihin sekä painimiseen.


Itsepuolustus on itsensä, omaisuutensa tai läheisensä puolustamista. Itsepuolustus voi olla fyysisen voiman käyttöä, aseen tai jonkin välineen käyttöä tai sanallista puolustautumista. Tuomareita tai aikarajoja ei ole, sekä hyökkääjiä voi olla useita. Vaikka maassa tapahtuvassa painissa brasilialainen jujutsu on ylivoimainen tapa hallita yksittäistä hyökkääjää ja se antaa hyviä keinoja itsepuolustustamiseen, on hyvä huomata, ettei se yksinään välttämättä riitä. Siksi kannattaakin käyttää järkeä ja treenata myös itsensä puolustamista sen perinteisesemissä muodossa. 

Brasilialaisesta jujutsusta löytyy itsepuolustustekniikoita ja itsensäpuolustamiseen soveltuvia tekniikoita, joten näihin on hyvä tutustua kamppailu-urheilullisen ulottuvuuden lisäksi. Samalla opitaan hallitsemaan hyökkääjää, puolustautumaan kuristuksilta ja eri jäseniin kohdistautuvilta väännöiltä.

 

Itseänsä voi puolustaa kamppailu-urheilussa oppimilla keinoilla varsin pitkälle, mutta usein paras keino ovat nopeat jalat sekä hyvä itsehillintä.

Tustustu painin ja kamppailun historiaan

bottom of page